Keskiviikko-iltana 3.2. esitetään TV2:lla Pekka Lehdon ohjaama ja käsikirjoittama elokuva, joka kertoo jyväskyläläissyntyisen suurlähettiläs Alpo Rusin tarinan Stasi-epäiltynä.
Suojelupoliisin Stasi-tutkinnan taustalla oli Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA:lta 1990-luvulla kahdessa vaiheessa saadut tiedot suomalaisista, joiden kohdalla oli perusteita olettaa, että he ovat toimittaneet Suomen kansallisen turvallisuuden ja muiden etujen kannalta keskeisiä tietoja DDR:n tiedustelupalvelulle Stasille. CIA oli saanut nämä tiedot haltuunsa Saksojen yhdistymisen jälkeen CD-levyillä, joilla oli tuhansien muidenkin tietoja luovuttaneiden ulkomaalaisten nimet.
Vuoden 1990 ns. Tiitisen-Koiviston listalla on sanottu olevan 20 nimeä ja vuoden 1999 listalla 10 nimeä. Jälkimmäinen tunnetaan Rosenholz-listan nimellä sen vuoksi, että sen laatimiseksi on hyödynnetty Yhdysvalloissa käytössä olevaa Rosenholz-koodiavainta peitenimien paljastamiseksi.
Rusin piina alkoi äitienpäivänä 2002, kun Supon etsivä soitti ja esitti kutsun saapua seuraavana aamuna keskustelemaan yhteistyöstä useiden maiden tiedustelupalveluiden kanssa. Supo oli aloittanut koodinimen XV/11/69 tutkimisen. Rusia epäiltiin törkeästä vakoilusta entisen Itä-Saksan hyväksi vuosina 1969-1976, josta voitiin tuomita elinkautinen vankeusrangaistus.
Tästä soitosta alkoi lähes kahdeksan vuotta kestänyt piina, joka päättyi vasta joulukuussa 2009 Suomen valtion päätökseen, ettei se hae muutosta Helsingin hovioikeuden ratkaisuun, jolla valtio tuomittiin maksamaan Rusille mittavat korvaukset.
Supo sai varmistuksen tammikuussa 2003 saksalaisten viranomaisten kuulemisessa, että koodinimen "Pekka" takana olikin Alpon veli Jukka. Alpo oli merkitty kortistoon vain mahdollisena tulevana tietolähteenä. Supo ei kyennyt tunnustamaan tätä virhettään missään vaiheessa ja siirsi aineiston syyteharkintaan myös Alpon osalta. Nämä kuulemiset olisi myös pitänyt tehdä ennen rikostutkinnan aloittamista, puhumattakaan valtiojohdon laajasta taustoittamisesta.
Vaikka osoittautui, että koko tutkinta oli kohdistunut alun perin täysin väärään mieheen, korvaukset myönnettiin lähinnä sillä perusteella, että tieto keskeneräisistä tutkimuksista vuoti Suposta julkisuuteen syksyllä 2002 YLE:n tv-uutisten välityksellä, joissa Rusiin lyötiin vakoojan leima.
Seurasin prosessia tiiviisti Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnasta käsin vuosina 2002-2007 ja jätin aihepiiristä useita kirjallisia kysymyksiä liittyen tutkinnan oikeutukseen sekä viranomaisten laiminlyönteihin koskien Rusin syyttömyysolettaman kunnioittamista. Oikeuskansleri antoikin sisäministeri Kari Rajamäelle huomautuksen, kun tämä oli jälkisyyllistänyt julkisessa sanassa Rusia vielä valtionsyyttäjän syyttämättäjättämispäätöksen jälkeen kesällä 2003.
Nyt kun Alpo Rusin tapaus on käsitelty pohjamutiaan myöten, on aiheellista kysyä, miksi Supo on halunnut pitää CIA:lta saamansa listat edelleen kassakaapissaan. Tämä on herättänyt aiheellisia kysymyksiä menettelyn oikeudenmukaisuudesta. Olisi kaikkien osapuolten etujen mukaista, että nämä listat annettaisiin historiankirjoittajille tutkimuskäyttöön, jota kautta ne tulisivat julkisiksi.
"Epäilyksen varjossa" kuvaa hyvin millaista vahinkoa yksittäiselle kansalaiselle voidaan aiheuttaa vielä 2000-luvun Suomessa "yhden totuuden politiikalla", jossa koko poliittinen eliitti ja valtamedia käyvät yksilön kimppuun. Elokuvan opetus on siinä, ettei kenellekään syyttömälle enää kävisi näin.
PETRI NEITTAANMÄKI
yhteiskuntatieteiden maisteri
Jyväskylä
Lähetä palautetta kirjoitukseen täältä.