Eduskunnan lähetekeskustelussa käsiteltiin tiistaina 11.4. hallituksen esitystä rauhanturvaamistoiminnasta annetun lain muuttamisesta.
Nykyisen lain mukaan Suomi voi osallistua sellaiseen YK:n tai ETYJ:n päätökseen perustuvaan rauhanturvaamistoimintaan, joka tähtää kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämiseen tai humanitaarisen avustustoiminnan ja siviiliväestön suojaamiseen. Lain mukaan sitä "ei sovelleta YK:n peruskirjan 42 tai 51 artiklan nojalla kohdistettaviin sotilaallisiin pakotetoimiin osallistumiseen eikä muuhun rauhaanpakottamiseksi katsottavaan toimintaan".
Lakiesityksen mukaan suomalaiset voisivat osallistua jatkossa operaatioihin myös YK:n erityisjärjestön tai viraston - käytännössä pakolaisjärjestö UNHCR:n - pyynnöstä. Rauhanturvaamisen käytännön järjestelyt siirrettäisiin puolustusministeriöltä puolustusvoimille.
Esityksessä ehdotetaan myös poistettavaksi viittaus osallistumisesta "muuhun rauhaanpakottamiseksi katsottavaan toimintaan". Muutosta on perusteltu mm. sillä, etteivät komentajat joutuisi enää pohtimaan kentällä, mikä on kulloinkin rauhanturvalain mukaista toimintaa.
Tämä ei ole riittävä perustelu lain muutokselle. Mielestäni on ollut hyvä, että suomalaiset komentajat ovat joutuneet seuraamaan, noudatetaanko eduskunnan tahtoa ja rauhanturvalakiamme myös käytännössä. Ulkomaalaiset Nato-komentajat eivät tätä puolestamme tekisi.
Uuden lain mukaan voimankäyttövaltuudet määriteltäisiin Suomessa jo ennen joukkojen lähettämistä. Jos suomalaisia ollaan lähettämässä perinteistä, väkivallatonta, rauhanturvaamista laajempaan tehtävään, hallituksen on annettava hankkeesta selonteko eduskunnalle, jossa on yksilöitävä "operaatiota koskevien voimankäyttövaltuuksien laajuus".
Hyväksyn rauhanturvalain muuttamisen siltä osin, että suomalaiset voisivat osallistua jatkossa operaatioihin ilman YK:n turvallisuusneuvoston päätöstä YK:n alaisen järjestön pyynnöstä.
Sen sijaan suhtaudun erittäin varauksellisesti siihen, että kielto rauhaanpakottamiseksi katsottavaan toimintaan osallistumisesta poistettaisiin laista, koska se saattaa avata tien paljon laajemmalle voimankäytölle, kuin mitä ehkä on tarkoitettu.
Vaikka hallitus joutuisi lakiesityksen toteuduttua tuomaan eduskunnalle selonteon perinteistä rauhanturvatoimintaa vaativampaan operaatioon osallistumisesta, kynnys osallistua nykyistä vaativampiin tehtäviin alentuisi merkittävästi.
Kuinka voimme luottaa siihen, etteivät hallituspuolueet vie eduskunnan enemmistön turvin rauhanturvaajiamme mukaan yhä vaativampiin operaatioihin, jos laissa ei enää ole nimenomaista kieltoa olla osallistumatta operaatioihin, joissa edellytetään rauhaanpakottamista?
Näistä syistä toivon, että eduskunnan valiokunnat perehtyisivät tarkoin tähän problematiikkaan ja harkitsisivat tarkoin, onko hallituksen esitystä tarpeellista näiltä osin toteuttaa.
PETRI NEITTAANMÄKI
kansanedustaja
Jyväskylä