Nykyisin yhä harvempi halukas saa paikan korkeakoulusta. Määrärahojen puuttuessa opiskelupaikkojen määrää ei voida lähitulevaisuudessa tuntuvasti lisätä. Tämän vuoksi toimintaa on syytä tehostaa esimerkiksi nykyisten opiskelijoiden valmistumista nopeuttamalla.
Nykyinen opintotukijärjestelmä on johtanut siihen, että Suomessa korkeakouluista valmistuvien opiskelijoiden opiskeluajat venyvät pitkiksi ja poikkeavat näin eurooppalaisesta keskitasosta.
Tällä hetkellä jokaisella 20-vuotta täyttäneellä korkeakouluopiskelijalla on oikeus saada perusopintojaan varten 55 kuukautta opintorahaa täysimääräisenä, 1540 mk/kk. Tämä tekee opiskelijaa kohti yhteensä 84 700 markkaa. Lisäksi valtio takaa vapaasti nostettavissa olevaa opintolainaa jokaista myönnettyä opintorahakuukautta kohti 1340 markkaa, enintään yhteensä 73 700 markkaa.
Alle 20-vuotiaat ovat opintotuen suhteen huonommassa asemassa. Pelko toimeentulosta pidentää myös osaltaan opiskelun aloittamista ja näin ollen valmistumisikää. Muutokset ovat tässäkin suhteessa välttämättömiä.
Monet opiskelijat eivät myöskään halua ottaa markkinakorkoihin sidottua opintolainaa. Toisaalta he valittavat pelkän opintorahan riittämättömyyttä elämiseensä. Opiskelijat hakeutuvat tämän vuoksi töihin opiskelunsa ohessa ja vievät näin ollen työtä sitä ensisijaisesti tarvitsevilta ja työttömien määrä pysyy korkeana.
Niin kauan kun valtio maksaa opintorahaa nykyisen käytännön mukaisesti, opiskelijoilta puuttuu halu valmistua nopeasti ja siirtyä työelämään ripeästi. Puolitehoisesta opiskelusta on kustannuksia myös korkeakouluille.
Opiskelijoita tulisikin kannustaa nykyistä nopeampaan opiskelutahtiin. Opiskelijoille, joilla oppiaineestaan riippuen on valmiuksia ja halua valmistua nopeasti, voitaisiin antaa stipendejä. Stipendin suuruus määräytyisi opiskelijan käyttämättömistä opintorahakuukausista, jotka maksettaisiin opiskelijalle verottomana käteen.
Jos opiskelija kykenisi tekemään itselleen suunnitelman, jonka mukaan hän kykenee valmistumaan esimerkiksi 36 kuukaudessa, hän pystyisi suunnittelemaan varainkäyttöään ja elämäänsä eteenpäin ja ottamaan huoletta opintolainaa tietäessään, että pystyy maksamaan sen saamastaan stipendistä takaisin.
Esimerkkitapauksen opiskelijan stipendin suuruus olisi 19 tukikuukautta, joista jokainen 1540 markkaa, eli yhteensä 29 260 markkaa. Tällä summalla opiskelija kykenisi maksamaan lähes 22 kuukauden täysimääräisen opintolainan, huomioimatta lainan korkoja, takaisin.
Jos esittämäni järjestelmä saataisiin aikaiseksi, arvioni mukaan hyvin moni opiskelija olisi valmis nopeuttamaan opiskelutahtiaan. Tätä kautta opiskelupaikkoja ja työpaikkoja vapautuisi niitä tarvitseville paljon nykyistä enemmän.
PETRI NEITTAANMÄKI
yht. yo, Jyväskylä