Yhä useammat metsänomistajat ovat kaupunkilaisia, jotka ovat perineet metsäomaisuuden. Tällaisia on jo viidesosa metsänomistajista. Metsänomistajien keski-ikä nousi 1990-luvulla 54 vuodesta 57 vuoteen, ja samalla eläkeläisistä tuli lukumääräisesti suurin metsänomistajaryhmä. Metsästä ja sen tuotosta on siis tullut yhä useammalle toissijainen tulonlähde.
Tietämys metsänhoidosta, metsätaloudesta, metsätuotteiden hinnoista ja myytävien puiden mittaustekniikoista on yhä harvempien käsissä. Metsäomaisuuden hoito annetaankin usein osakesalkkujen ja varainhoitosopimusten tapaan ammattilaisille tai se jätetään kokonaan hoitamatta. Viimeksi mainittu on kansantalouden kannalta erittäin huono asia.
Näin kesäisin metsäomaisuuden ensimmäisen tai toisen polven perijät tapaavat toisiaan erilaisten tapahtumien yhteydessä. Tällöin esiin nousevat usein metsäomaisuuden hoitoon liittyvät kysymykset, joista monet vaatisivat jopa lainsäädännöllistä tai asetusluonteista selkeyttämistä.
Tavallisia metsänomistajia hämmentää muun muassa puun mittauksen eri käsitteet: pystymittaus, kone-, pino-, tehdas-, paino-, kiintokuutiomitta jne. Monella muulla yhteiskunnan sektorilla mittaustekniikat ovat selkeät ja yksiselitteiset. Jopa viljeltävät peltoneliöt mitataan lähes neliön tarkkuudella, myytävät maa- ja tonttialueet neliön tarkkuudella.
Suomessa tehdään vuosittain runsaasti puukauppoja. Jo 1-2 %:n virhe mittauksessa voi merkitä miljoonia kuutioita puuta, rahassa mitattuna jopa kymmeniä miljoonia euroja. Esimerkiksi kiintokuutiokäsite on monelle epäselvä. Miten määritellään vaikkapa ulkomitoiltaan 100 m3:n puupinon kiintomitta, joka vaihtelee mittauksen arviointiohjeen mukaan 45-72 m3:n välillä riippuen puiden pituudesta ja pinon tiheydestä?
Jos pinon puut olisivat suoria ja samankokoisia, 100 m3:n pinon kiintokuutiometrimitta olisi noin 78 m3. Teoriassa kiintokuutiometrimitta voi olla tätäkin suurempi, jopa yli 82 m3, jos puut ovat sopivasti erikokoisia (pienet lomittuvat tiiviisti isompien puiden väliin). Miksi mitta onkin 20-50 % alle tämän? Selityksenä on puupinojen erilainen tiheys, joka on kiintokuutioarvioinnin perusteena.
Ongelmana on, kuinka tämä tiheysprosentti määritetään yksiselitteisesti. Käytössä on puiden järeyteen, lenkouteen ja oksaisuuteen perustuva arviointiohjeistus. Nykyisen digitaali- ja tietotekniikan aikana on pystyttävä parempiin mittaustekniikoihin, joissa havaintoon ja inhimilliseen arviointiin perustuvista tekniikoista luovutaan. Metsänhakkuukoneissa on moderniin optiikkaan perustuvat mittaustekniikat, mutta tämä tekniikka ei koske kaikkea myytävää ja kuljetettavaa puuta. Kyse on sekä puun myyjien, kuljettajien että sen vastaanottajien intresseistä.
Metsätaloudessa on monia kysymyksiä, jotka edellyttäisivät selvennystä. Puun kantohinta on vain noin 5 % esimerkiksi tuotetun paperitonnin hinnasta, joten sen hinta ei kaada satojen miljoonien voittoja tuottavia pörssiyhtiöiden omistamia paperitehtaita. Suurempi merkitys niiden toimintaan on esimerkiksi energian hinnalla ja valuuttakursseilla.
Alkutuotannolle tulisikin antaa edellä mainituin perustein sekä mittaustekniikan yksiselitteisyydessä että sen myötä tuotteiden hinnassa sille kuuluva arvo. Puut on mitattava yksiselitteisen oikein ja puun kantohinnan on oltava oikea metsäverotus, metsän hoitokulut ja yleisen pääoman tuotto-odotukset huomioon ottaen.
PETRI NEITTAANMÄKI
kansanedustaja,
Jyväskylä