Lipposen II hallituksen ohjelmassa todetaan, että "Suomen turvallisuuspolitiikan perustana on uskottava puolustuskyky. Vallitsevissa oloissa Suomi edistää vakaata kehitystä Pohjois-Euroopassa parhaiten sotilaallisesti liittoutumattomana." Toisaalta ohjelmassa todetaan, että "Hallitus toimii sen puolesta, että Euroopan unionin yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa tehostetaan".
Tämä hallitusohjelman muotoilu on herättänyt laajan keskustelun siitä, ollaanko Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan peruslinjaa nyt muuttamassa.
Monet ovat huomanneet, että uudessa muotoilussa "itsenäinen puolustuskyky" on saanut väistyä "uskottavan puolustuskyvyn" rinnalta. Tämän on nähty viittaavan siihen, että "uskottava puolustuskyky" voisi täyttyä esimerkiksi Euroopan unionin yhteisen puolustusulottuvuuden kehittämisen kautta. Silloin luopuisimme vähitellen "itsenäisestä" puolustuksestamme.
Liittoutumattomuuspolitiikan sitominen vain "vallitseviin oloihin" ja "unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tehostamisen" on taas nähty viittaavan siihen, että peruslinjaa ollaan valmiita muuttamaan nopeastikin, jos muuttuva maailma - esimerkiksi unionin yhteisen puolustuksen luominen tai mahdollinen Nato-jäsenyys - sitä edellyttää.
Nämä epäilyt on tyrmätty useiden hallituspuolueiden edustajien suulla. Hyvä, jos näin on.
Epäselvyyksien välttämiseksi olisi kuitenkin ollut parempi, jos ulko- ja turvallisuuspolitiikan peruslinja olisi muotoiltu esimerkiksi seuraavaan tapaan: "Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan perustana on nyt ja myös näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa perinteisen puolueettomuuspolitiikan ydin: sotilaallinen littoutumattomuus ja itsenäinen, uskottava puolustus."
Tällainen muotoilu ei olisi herättänyt edellä kuvattuja epäilyjä. Tästä huolimatta toivon, että hallitus toimii sanojensa mukaisesti, liittoutumattomuuspolitiikkamme turvaavalla tavalla.
Kriisinhallinnan osalta on tärkeää, että pitäydymme myös jatkossa vain humanitaarisiin rauhanturvaamistehtäviin, rauhaan "pakottamiseen" sotilastoimin meidän ei tule osallistua.
Eurooppa-politiikan osalta hallitus aikoo jatkaa edeltäjänsä linjaa.
Lipposen I hallitus vei Suomen Euroopan talous- ja rahaliittoon ilman kansanäänestystä ja oli osaltaan vaikuttamassa siihen, että unionista syntyy liittovaltio. Tämä ei näytä riittäneen.
Lipposen II hallitus pyrkii toimimaan siten, että EU-liittovaltiosta tulisi myös mahdollisimman tiivis. Tähän viittaa hallitusohjelman muotoilu: "Hallitus on valmis tukemaan määräenemmistöpäätöksenteon laajentamista unionin toimintakyvyn varmistamiseksi".
Mitä enemmän annamme valtaa ylikansalliselle komissiolle ja Euroopan parlamentille, mitä useammassa asiassa hyväksymme enemmistö- tai määräenemmistöpäätökset ministerineuvostossa, sitä vähemmän meillä on päätettävää eduskunnassa. Tätä kehitystä en voi hyväksyä.
Tälle hallituksen keskittämispolitiikalle on olemassa keskusta-aatteen mukainen vaihtoehto, päätöksenteon hajauttaminen, desentralismi.
Unioni puuttuu jo nyt liian paljon sellaisiin asioihin, jotka olisi järkevämpää hoitaa kansallisella tasolla. Toisaalta Euroopan unionin suurin merkitys ja tehtävä on yleisen rauhan ja järjestyksen ylläpitäminen koko Euroopassa ja yhteisten ympäristöongelmiemme ratkaiseminen. Näiden asioiden hoitoon unionin tulisi myös jatkossa pääsääntöisesti keskittyä.
Muuta päätöksentekoa - joka on koettu tehottomaksi ja vaikeaksi unionin tasolla - tulisi päättäväisesti palauttaa takaisin unionin jäsenmaille. Esimerksi alue- ja maatalouspolitiikassa Suomi vain voittaisi, jos näin tapahtuisi, sillä me olemme jo nyt näissä asioissa nettomaksaja unionin budjetissa. Unionin itälaajentumisen myötä maksuosuutemme uhkaisi entisestään kasvaa.
Suomen jäljellä olevan itsenäisyyden säilyttämisen kannalta on välttämätöntä, että näistä ulko-, turvallisuus- ja Eurooppa-politiikan tavoitteista löytyy laaja kansallinen yksimielisyys.
PETRI NEITTAANMÄKI
kansanedustaja
Jyväskylä