Julkaistu Suomenmaassa 30.9.1994.


Elintarviketalous on riittävä peruste jäsenyyden hylkäämiselle

Maatalouden tukemisesta on puhuttu Suomen EU-jäsenyyden ympärillä käydyssä keskustelussa hyvin paljon ja ainoastaan harvoin positiivisessa mielessä. Sosiaalidemokraatit kaavailevat Paavo Lipposen johdolla "vaaliaseena" ensi vuoden varjobudjettiinsa valtavia maataloustuen leikkauksia, jotka toteutuessaan johtaisivat väistämättä koko elikeinon romahtamiseen, kuten maatalousministeri Mikko Pesälä ja pääministeri Esko Aho äskettäin totesivat. Kun maatalous on näin kiistelty puheenaihe, ovat monet ihmiset kysyneet, miksi sitä ylipäätään tuetaan? Asiaa kannattaa miettiä siten, että kysytään, mihin tuki menee? Suomessa ei voi olla omaa elintarviketeollisuutta, eikä omaa koneteollisuutta ellei täällä ole omaa maataloustuotantoa. Jos lähdemme siitä, että syömme tuontiruokaa, nämä teollisuudenalat ja työpaikat jäävät pois, jonka seuraamuksena kymmenettuhannet ihmiset jäävät työttömiksi. Pitämällä tuen avulla yllä maatalouden perustuotantoa, pidämme yllä koko elintarviketalouden ketjua. Tarkastelemalla asiaa näin, maatalouden tukemisesta tulee koko kansakuntaa ajatellen järkevä ratkaisu.

Kun Suomi haki jäsenyyttä EU:ssa, asetti hallituksemme jäsenyyden toteutumiselle reunaehtoja. Ajateltiin, ettei EU-jäsenyys ole Suomelle järkevä taloudellisessa mielessä, eikä työllisyyttä ajatellen, mikäli oma elintarviketaloutemme kärsii. Ainoastaan sellainen sopimus, joka on elintarviketaloudelle hyväksyttävä, voi olla kansallisesti järkevä ratkaisu. Elintarviketalouden osalta Suomen tavoitteena oli, että EU:n yhteistä maatalouspolitiikkaa täydennettäisiin uudella pohjoisen maatalouden tukijärjestelmällä, joka korvaisi Suomelle sen kylmästä ilmastosta, lyhyestä kasvukaudesta ja muista luonnonolosuhteista koituvat ylimääräiset tuotantokustannukset. Tämän lisäksi pidettiin välttämättömänä sitä, että Suomi voisi purkaa rajasuojaa ja siirtyä EU:n yhteismarkkinoihin asteittain pitkän siirtymäkauden puitteissa.

Nyt on valitettavasti niin, että syntynyt neuvottelutulos ei täytä hallituksemme asettamia reunaehtoja. EU ei suostunut täydentämään omaa maatalouspolitiikkaansa Suomen olosuhteiden edellyttämällä tavalla. Tämän vuoksi Suomi saisi EU:n jäsenenä maatalouteensa selvästi vähemmän rahaa kuin mitä EU:n nykyiset jäsenmaat keskimäärin saavat. Lisäksi joutuisimme siirtymään EU-järjestelmään kertarysäyksellä 1.1.1995.

Neuvottelutuloksen valmistuttua on rakennettu maatalouden kotimainen tukipaketti, jonka tarkoituksena on korvata jäsenyyssopimuksen puutteet. Koska EU:n maatalouspolitiikan kautta tuetaan paljon enemmän niiden maiden maataloutta, joiden olosuhteet ovat Suomea paremmat, on kilpailutilanne niin vääristynyt, että kotimaisen tuen suuruus nousee niin korkeaksi, ettei sitä pystytä maksamaan. Näin huonoilla ehdoilla liittyessämme Suomen veronmaksajien maksaman maataloustuen määrä lisääntyy, mutta samalla oman maataloutemme kilpailukyky heikkenee niin paljon, että oma elintarviketaloutemme romahtaa muutamassa vuodessa.

Varsinkin viljelijöitä ja koko elintarvikeketjussa toimivia ihmisiä on yritetty saada jäsenyyden kannalle väittämällä, että ellemme nyt hyväksy tätä kokonaisuutta, maatalous ja koko elintarviketalous joutuvat entistä huonompaan asemaan. On valheellista väittää, että maatalouden ja elintarviketalouden riskit olisivat suuremmat EU:n ulkopuolella kuin EU:n jäsenenä. Suomen eduskunnassa jouduttaisiin joka tapauksessa vuosittain päättämään kansallisesta tukipaketista, eikä mitään varmuutta olisi. Tämän lisäksi Suomi joutuisi kovien markkinavoimien armoille ja olisi sen maatalouspolitiikan armoilla, jota EU harjoittaa; EU:ssa päättävät suuret maatalousmaat Ranska, Tanska ja Saksa.

Jos me sanomme nyt ei EU:lle, me voittaisimme jo siinä, että jäsenyys siirtyisi muutamalla vuodella. Saisimme kansantaloutemme kuntoon ja voisimme panna oman elintarviketaloutemme ns. eurokuntoon. Elintarviketalouden siirtymätuki olisi tällöin pienempi ja säästöön jäänyttä rahaa voitaisiin yrittää neuvotella pysyväksi EU-tueksi. Tilanne uusissa neuvotteluissa pelkistyisi sellaiseksi, että siellä olisivat mukana Pohjoismaat: Suomi, Norja ja mahdollisesti myös Ruotsi. Ainoa asia mistä tarvitsisi enää neuvotella olisi se, miten EU ottaisi paremmin huomioon meidän arktiset olot.

Itä-Euroopan maat eivät tule vielä pitkään aikaan liittymään EU:n jäseniksi. Niiden maatalous ei voi missään tapauksessa integroitua EU:n yhteiseen maatalouspolitiikkaan. Itä-Euroopan maat ovat niin suuria ylituotantomaita ja niiden tuotantokustannukset ovat niin alhaiset, että niiden jäsenyys voi toteutua ainoastaan siten, että niiden maatalous saa erityiskohtelun. Suomi voisi lähivuosina saada neuvoteltua sellaisen sopimuksen, joka turvaisi elintarviketaloutemme, perustuisi toisenlaiseen malliin ja ennakoisi Itä-Euroopan maiden liittymisen.

Viime päivinä on korkeilta poliittisilta tahoilta annettu ymmärtää, että Suomen liittymisessä EU:n jäseneksi on kysymys ainutkertaisesta mahdollisuudesta. Tälläinen puhe on ollut EU:n kannattajien kasvotonta kampanjointia. Jos EU kerran haluaa laajentua, miksei Suomea otettaisi nettomaksajana myöhemminkin jäseneksi?

PETRI NEITTAANMÄKI
yht. yo, Jyväskylä


Palautetta voi lähettää sähköpostiosoitteeseen: petrin@jyu.fi