Julkaistu Helsingin Sanomissa 9.5.2006.


EU:n perustuslain ratifioinnista luopuminen tehokkaampi valinta

Suomessa virinnyt hanke EU:n perustuslakisopimuksen ratifioimiseksi on omituinen. Perustuslain hyväksymiseen tarvitaan kaikkien EU:n nykyisten jäsenmaiden hyväksyntä.

Näin ollen Ranskan ja Alankomaiden kansanäänestyksiin perustuva kieltäytyminen sopimuksen hyväksymisestä riittää estämään sen voimaantulon kaikissa EU:n jäsenmaissa.

Monissa maissa, joissa esitystä ei ole ratifioitu, kansalaisten enemmistö vastustaa mielipidetutkimusten mukaan perustuslain hyväksymistä. Myös Suomen edustajien enemmistö Euroopan parlamentissa vastustaa perustuslain ratifioimista eduskunnassa.

Suomen eduskunnassa on tähän mennessä säädetty vain sellaisia lakeja ja vahvistettu vain sellaisia sopimuksia, jotka on tarkoitus panna täytäntöön. Ratifiointimenettely olisi vastoin tätä periaatetta.

Perustuslakisopimus on luonteeltaan valtiosopimus, jonka painoarvo on vielä tavallista sopimusta suurempi. Siksi sen hyväksyminen signaaliarvon vuoksi olisi epätavallista, eikä se olisi Suomen parlamentin arvo- ja vaikutusvallan mukaista.

Perustuslakisopimuksen ratifiointia on perusteltu kuitenkin sillä, ettei siitä olisi mitään haittaakaan. Syntyneessä uudessa tilanteessa ratifiointi kuitenkin ilmaisisi, ettei Suomella ole vaatimuksia perustuslakisopimuksen suhteen.

Neuvottelut käytäisiin niiden maiden kesken, jotka eivät ole hyväksyneet perustuslakisopimusta, sekä sopimuksen hyväksyneiden suurten jäsenmaiden kesken. Näissä neuvotteluissa Suomi olisi vaarassa marginalisoitua, kun se nähtäisiin pienenä jäsenmaana, jonka on opittu mukautuvan lopputulokseen.

Ratifioimatta jättäminen olisi siis tehokkaampi valinta perustuslakisopimuksen sisältöön vaikuttamisen kannalta, kun Suomi olisi omilla vaatimuksillaan mukana niissä neuvotteluissa, joita sopimuksen muuttamisesta käydään.

Unionissa on meneillään pohdintavaihe, jonka kuluessa tulisi avoimin mielin keskustella erilaisista vaihtoehdoista perussopimusten uudistamiseksi. Jos EU:lle joskus tulee perustuslaki, se ei ole tämä.

Euroopan unionin suuret maat ovat jo käynnistäneet keskustelut riisutun perustuslain aikaansaamiseksi. Perustuslain ratifioimisen sijaan Suomenkin olisi keskityttävä EU-puheenjohtajuuskaudellaan hahmottelemaan uuden sopimuksen sisältöä.

Ylikansallisessa päätöksenteossa jäsenmaiden väkiluvulla on ratkaiseva merkitys. Meitä suomalaisia on vain noin yksi prosentti unionin väkiluvusta. Kun unioni laajentuu, ja jos ylikansallinen päätöksenteko samalla lisääntyy, osuutemme pienenee edelleen. Pienten maiden ääni kuuluu parhaimmin hallitusten välisessä yhteistyössä, jossa jäsenvaltiot ovat periaatteessa tasavertaiset.

Suomi on ollut laajentumispolitiikan kärkimaa. Nykyisten perussopimusten periaate, joka tarjoaa mahdollisuuden jäsenyyteen kaikille niille Euroopan maille, jotka täyttävät sen ehdot, on säilytettävä. Tällöin unionin luonne määräytyisi laajentumisen mukaan.

Laajentuvan unionin tulee olla hajautettu valtioiden liitto, joka eriytyy sisäisesti. Perustuslakiin sisältyvät muutokset ovat kokonaisvaikutuksiltaan niin syvälle käyviä, että jos ratifiointiin päätetään kuitenkin ryhtyä, on sovellettava samaa menettelyä kuin unioniin liityttäessä eli neuvoa-antavaa kansanäänestystä ja kahden kolmasosan määräenemmistöä eduskunnassa.

PETRI NEITTAANMÄKI
kansanedustaja (kesk.)
Jyväskylä

Lähetä palautetta kirjoitukseen täältä.