Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan linja on ollut puolueettomuuspolitiikka ja sotilaallinen liittoutumattomuus. Tätä politiikkaa ylläpitääkseen Suomi on tarvinnut itsenäisen ja uskottavan puolustuksen.
Suomen liityttyä Euroopan Unionin jäseneksi, monet arvovaltaiset tahot, puolustusvoimia myöten, ovat puhuneet Suomen mahdollisesta liittoutumisesta ja osallistumisesta WEU:n tarkkailijajäsenenä erilaisiin Euroopan yhteisiin operaatioihin. Tälläiset puheet ovat herättäneet ulkomailla epätietoisuutta Suomen virallisesta linjasta. Muistissamme varmasti on Venäjän Suomen suurlähettilään Juri Derjabinin lausunto Venäjän suhtautumisesta Suomen mahdolliseen NATO-jäsenyyteen. On selvää, että jo pelkästään geopoliittisen asemansa vuoksi Suomen ei tule millään tavoin horjuttaa Euroopan vakautta.
Suomen uuden hallituksen tulisikin ensitöikseen Ruotsin tavoin selkeyttää maamme ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjaa, eikä antaa "kaikkien ovien olla auki". Tämä on järkevää myös ajatellen Euroopan Unionin huippukokousta 1996, jossa päätetään Maastrichtin sopimukseen kirjattujen tavoitteiden toteuttamisesta.
Pystyäkseen toteuttamaan puolueettomuuspolitiikkaa Euroopan Unionin jäsenenä Suomi tarvitsee tulevaisuudessakin itsenäisen ja uskottavan puolustuksen. Yhteiskunnan ja sosiaalisen ilmapiirin kehityttyä Suomen puolustusvoimien tulee kyetä vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin. Sen on kehitettävä ja tehostettava toimintaansa. Tärkein kehitystä kaipaava osa-alue on perinteinen varusmiespalvelus. Vuosittain suuri osa vapaa-ehtoisia kansalaisia astuu varusmiespalvelukseen siiviilipalveluksen sijasta. Sen sijaan, että heille oltaisiin kiitollisia valinnastaan tehdä työtä isänmaan puolesta, kahlitaan ja kielletään, pienistä ja inhimillisistä virheistä rangaistaan ankarasti. Ei ole ihme, että moni varusmies kokee palvelusaikanaan mielenterveydellisiä ongelmia, ahdituneisuutta ja turhautuneisuutta. Nämä ovat vakavia asioita, joihin tulee voimakkaasti puuttua yhtenä yhteiskunnan epäkohtana.
Ensimmäinen asia, joka voitaisiin tehdä, olisi tutkia puolustusvoimien henkilökunnan soveltuvuutta tehtäviinsä. Puolustusvoimissa esiintyy väitteistä huolimatta tänäkin päivänä hyvin paljon eriarvoisuutta varusmiesten ja henkilökunnan välillä. Varusmiesten oikeusturvaa on tältä osin parannettava.
Järjestelmän kehittämiseksi on aloitettava laaja ja perusteellinen tutkimustyö. Tähän tutkimukseen voisi osallistua laaja joukko varusmiehiä, reserviläisiä ja puolustusvoimien henkilökuntaa. Tutkimusta analysoimalla ja ihmisten kokemuksista oppia ottamalla puolustusvoimien uudistustyö saataisiin käyntiin.
On selvää, että vaikenemalla ja peittelemällä asioita, vähättelemällä niiden merkitystä ja uskomalla jo olemassa olevan organisaation toimivuuteen, mitään ei saada aikaiseksi. Vain tunnustamalla tosiasiat päästään kestävälle tielle. Aloite tämän työn käyntiin saamiseksi on tultava puolustusvoimien johdosta.
PETRI NEITTAANMÄKI
yht. yo, Jyväskylä