Julkaistu Helsingin Sanomissa 11.1.1999.


Tiivistä opiskelua kannustettava

Merkintöjä-palstalla Erkki Pennanen kirjoitti 6.1. otsikolla "Akateeminen vapaus tarvitsee rajoja". Pennanen kantoi huolta siitä, että Suomen korkeakouluista valmistutaan ja siirrytään työelämään myöhemmin ja lähdetään eläkkeelle aikaisemmin kuin useimmissa muissa teollisuusmaissa.

Pennanen piti kohtuullisena, että viiden vuoden opiskelun jälkeen opiskelijalta edellytettäisiin suunnitelmaa opintojen loppuun saattamisesta. Jos opintosuorituksia ei olisi kertynyt kahtena peräkkäisenä lukuvuotena, voitaisiin opiskelijaa uhata opiskelupaikan menettämisellä. Opiskelun tehostamista on pohtinut myös professori Arto Mustajoen johtama työryhmä.

Pennasen kirjoitus tuo mieleen kirjoituksessani "Stipendeillä vauhtia ja tehoa opiskeluun" (HS 23.1.96) esittämäni idean niiden opiskelijoiden kannustamisesta stipendeillä, joilla oppiaineestaan riippuen on valmiuksia ja halua valmistua nopeasti.

Nykyisen järjestelmän myötä opiskelijoilta puuttuu halu valmistua nopeasti ja siirtyä työelämään ripeästi. Kun opintotuki on riittämätön, eikä opintolainaa haluta ottaa, monet opiskelijat työskentelevät, ja vievät näin ollen työpaikkoja niitä ensisijaisesti tarvitsevilta. Opiskelijoiden asuntojonot pidentyvät. Puolitehoisesta opiskelusta on kustannuksia myös korkeakouluille. Tämä on kansantaloudellisesti kestämätöntä, kuten Pennanen kirjoitti.

Nykyisin yhä harvempi halukas saa paikan korkeakoulusta. Määrärahojen puuttuessa opiskelupaikkojen määrää ei voida lähitulevaisuudessa tuntuvasti lisätä. Tämän vuoksi toimintaa on syytä tehostaa nykyisten opiskelijoiden valmistumista nopeuttamalla.

Tällä hetkellä jokaisella itsenäisesti asuvalla 18 vuotta täyttäneellä korkeakouluopiskelijalla on oikeus saada perusopintojaan varten opintorahaa enintään 55 kuukauden ajan 1540 mk/kk, yhteensä siis 84 700 mk. Erityisistä syistä ja muutamilla erityisaloilla tukiaika on hieman pidempi. Lisäksi valtio takaa opintolainaa jokaista myönnettyä opintorahakuukautta kohti 1300 mk, enintään yhteensä 71 500 mk.

Jos opiskelija kykenisi tekemään itselleen suunnitelman, jonka mukaan hän kykenee valmistumaan esimerkiksi 36 kuukaudessa, hän pystyisi suunnittelemaan varainkäyttöään ja elämäänsä eteenpäin ja ottamaan huoletta opintolainaa tietäessään, että pystyy maksamaan sen saamastaan stipendistä takaisin. Esimerkkitapauksen opiskelijan stipendin suuruus olisi (55 kk-36 kk) 19 tukikuukautta, joista jokainen 1540 mk, eli yhteensä 29 260 markkaa.

Jos esittämäni järjestelmä saataisiin aikaiseksi, arvioni mukaan hyvin moni opiskelija olisi valmis nopeuttamaan opiskelutahtiaan. Tätä kautta opiskelupaikkoja ja työpaikkoja vapautuisi niitä tarvitseville paljon nykyistä enemmän. Samalla poistuisi myös Pennasen kirjoituksessaan esittämä huoli.

Opiskelutahdin nopeuttamiseksi on esitetty myös tuntuvia lukukausimaksuja. Tähän järjestelmään ei mielestäni tule mennä. Se johtaisi opiskelijoiden eriarvoistumiseen.

PETRI NEITTAANMÄKI
Jyväskylä