Päätös Suomen suhtautumisesta Euroopan talous- ja rahaliiton (Emun) jäsenyyteen lähestyy. Kansalaiskeskustelu käynnistynee todenteolla toukokuun puolivälissä, kun hallitus antaa eduskunnalle Emu-selonteon. Puolueet ottavat asiaan kantaa syksyn aikana. Suomen Emu-jäsenyyttä ajava hallitus aikoo antaa eduskunnalle Emusta tiedonannon alkuvuodesta 1998. Tämä merkitsee sitä, että Emusta äänestettäessä mitataan samalla hallituksen luottamus. Hallituspuolueiden kansanedustajat laitetaan koville: jos vastustat Emua, olet myös hallitusta vastaan. Menettely on epärehellinen.
Julkisuudessa on viime aikoina käyty kovaa kiistaa siitä, onko Suomi jo sitoutunut liittymään Emuun vai ei. Juridisesti asiaa pidetään selvänä: EU:n jäseneksi liittyessään Suomi sitoutui lähentymiskriteerit täyttäessään liittymään myös Emuun. Asialla on kuitenkin myös poliittinen puolensa: yleisesti vallitsevan tulkinnan mukaan jokaisella EU:n jäsenmaalla on oikeus jäädä niin halutessaan ainakin ensimmäisessä vaiheessa Emun ulkopuolelle. Kokonaan toinen asia on, voiko esimerkiksi Suomi myös tulevaisuudessa pysyttäytyä Emun ulkopuolella, mikäli se itse niin haluaisi. Suomihan rikkoo tekemäänsä kansainvälistä sopimusta, mikäli se päättää pysyä Emun ulkopuolella.
Olen kysynyt Suomen EU-jäsenyyttä neuvotelleilta virkamiehiltä, miksei Suomi neuvotellut omaan EU-sopimukseensa samankaltaista Emu-varaumaa kuin Tanskalla ja Iso-Britannialla on. Virkamiehet vastasivat, ettei EU ollut halukas avaamaan Maastrichtin sopimusta, johon Emun toteuttaminen on kirjattu. He kuitenkin myönsivät, että Suomi olisi voinut asettaa jäsenyytensä ehdoksi juridisen Emu-varauman saamisen. Tämän vaatiminen olisi kuitenkin vaarantanut koko Suomen EU-jäsenyyden, sillä EU ei olisi sitä virkamiesten mukaan hyväksynyt.
Voidaan kuitenkin kysyä, kumpi Suomen EU-jäsenyyttä halusi enemmän: Suomi vai EU? Suomihan on EU:n nettomaksaja: me maksamme unionille enemmän rahaa kuin sieltä saamme. Toisaalta Suomen jääminen EU:n ulkopuolelle olisi merkinnyt sitä, ettei Ruotsikaan - toinen nettomaksaja - olisi unioniin liittynyt. Tämä ei olisi ollut EU:n etu, joten voidaan perustellusti sanoa, että Emu-varauman saamiselle olisi ollut kaikki edellytykset. Virkamiehiä ei kuitenkaan kehotettu neuvottelemaan Suomelle juridista Emu-varaumaa: jäsenyys EU:ssa asetettiin tässäkin asiassa ehtoja tärkeämmäksi.
EU-kansanäänestystä edeltäneissä keskusteluissa meille vakuuteltiin, että meillä on ainutkertainen mahdollisuus päästä unioniin jäseneksi. Sanottiin, ettei jäsenyys voi tulla ajankohtaiseksi vuosikymmeniin, mikäli me nyt torjumme jäsenyyden. Myös norjalaisille sanottiin samoin. Ja kun Norjan kansa oli torjunut maansa liittymisen unioniin, seuraavana päivänä EU:n komission edustaja totesi, että Norja on milloin tahansa tervetullut unioniin jäseneksi. Se ainutkertaisuudesta.
Emu-ratkaisun yhteydessä meitä ei voida pelotella samoin perustein, kuin EU-ratkaisun yhteydessä. Unionissa lähdetään yleisesti siitä, että rahaliitto ei käynnisty koko EU:n laajuisena 1.1.1999. Ainakin Tanska, Ruotsi ja Iso-Britannia - todennäköisesti myös eräät Välimeren alueen valtiot - ovat jäämässä aluksi Emun ulkopuolelle. Emun kannattajien ja vastustajien olisikin nyt viisainta katsoa millaiseksi Emu kehittyy ja tehdä vasta sen jälkeen päätökset siitä, onko Suomen kansallisten etujen mukaista mennä Emuun mukaan vai ei. Tässäkin kansallisesti merkittävässä ratkaisussa harkinta on viisautta.
On myös mahdollista, ettei Emua ensimmäisen vaiheen jälkeen enää laajennetakaan, vaan se tiivistyy “ytimeensä” ja unionissa keskitytään integraation laajentamiseen. Emun ulkopuolelle jääviin maihin voitaisiin soveltaa hallitusten välisessä konferenssissa (HVK) esillä olevaa “joustavuus-artiklaa”, jonka mukaan osa EU:n jäsenmaista voi edetä keskinäisessä yhteistyössään muita jäsenmaita pidemmälle. Jos kehitys kulkisi tähän suuntaan, Suomikin voisi rauhassa pysyä Emun ulkopuolella eikä meitä tultaisi syyttämään tekemämme kansainvälisen sopimuksen rikkomisesta.
PETRI NEITTAANMÄKI
yht. yo, Jyväskylä