Julkaistu Suomenmaassa 9.3.2011.


Kokoomus veisi Suomen Natoon ja liittovaltioon

Julkisuuteen Wikileaksin kautta vuotaneista dokumenteista käy ilmi mielenkiintoisia asioita lähihistoriastamme. Yhdysvaltain Helsingin-suurlähetystön raporttien mukaan ulkoministeri Alexander Stubbin (kok) erityisavustaja Jori Arvonen kävi maaliskuussa 2009 lupailemassa lähetystön edustajille, että seuraava kokoomusvetoinen hallitus vie Suomen Natoon.

Kokoomuksen pitäisi kuitenkin ensin voittaa eduskuntavaalit ja sen jälkeen olisi vielä odotettava presidentti Tarja Halosen virkakauden päättymistä vuonna 2012 - Halosen vahtivuorolla Suomi ei Natoon mene, raportoi asiainhoitaja Michael A. Butler Washingtoniin 2. maaliskuuta 2009.

Kohun keskellä Stubb muistutti (KSML 12.2.2011), ettei kokoomus ole pitänyt Nato-korttiaan piilossa: "Mutta, koska väestön enemmistö tai poliittinen enemmistö ei ole Nato-jäsenyyden puolella, emme aja sitä kuin käärmettä pyssyyn. Elämme niillä pelimerkeillä, joita meillä nyt on".

Tästä Stubbin lausunnosta on pääteltävissä, että jos kokoomus nousisi kevään 2011 eduskuntavaaleissa Suomen suurimmaksi puolueeksi ja nappaisi vielä presidentin paikan vajaan vuoden kuluttua pidettävissä presidentinvaaleissa, "pelimerkkien lisääntyessä" Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen linja muuttuisi radikaalisti.

"Vakaumuksellinen atlantisti" - kuten Yhdysvaltain Helsingin lähetystö Stubbia luonnehti - on väläytellyt itsekin äskettäin omaa presidenttiehdokkuuttaan, siltä varalta, että ennakkosuosikkina pidetty eduskunnan puhemies Sauli Niinistö sattuisi kieltäytymään. Tämä on hyvä muistaa, kun muut puolueet pohtivat ehdokasasetteluaan. Myös vaihtoehtoja - Suomen nykyisen ulkopoliittisen linjan edustajia - tarvitaan ehdokkaiksi.

Toinen näkemysero Stubbin toiminnassa suhteessa Suomen viralliseen linjaan, on tullut esille Eurooppa-politiikassa. Euroopan talouskriisin keskellä Stubb on iloinnut (HS 14.1.2011) kriisin vauhdittavan ja syventävän EU:n integraatiota - siis liittovaltiokehitystä. Stubb ei ole myöskään halunnut määritellä kriisimaiden tukemisessa solidaarisuudelle ylärajaa.

Asia on jälleen ajankohtainen, kun lähiviikkoina avun tarpeessa pelätään olevan uusia euromaita ja käsillä ovat päätökset pysyvien rahoitusvakausvälineiden rakenteesta.

Suomella on jo tukisitoumuksia yli kymmenellä miljardilla eurolla, joka on viidennes valtion noin 50 miljardin euron budjetista. Valtiontalouden kestävyysvaje on samaa luokkaa. On muistettava, että pelkästään kestävyysvajeen umpeen kurominen edellyttää lähivuosina sekä säästötoimenpiteitä että riittävää talouskasvua. Jos asiat kehittyisivät Euroopassa lähivuosina huonosti ja annetut takaukset laukeaisivat maksettavaksi, johtaisi se pahimmillaan mittaviin perusturvan leikkauksiin, verojen korottamiseen ja suurtyöttömyyteen.

Tämän vuoksi päättäjiltämme tarvitaan nyt vastuullisuutta. Jos jotkut EU-maat, joilla on suuria maakohtaisia intressejä, haluavat auttaa kriisimaita, ne voivat niin tehdä. Sen sijaan olisi täysin kohtuutonta, että Suomi joutuisi osallistumaan vielä nykyistä suuremmilla summilla kriisimaiden pelastamiseen. Suomi ei ole syypää muutamien euromaiden kehnoon taloudenpitoon. Suomen pankkisektorilla ei ole myöskään mittavia sijoituksia kriisimaissa.

Suomen laina- ja takausvastuita ei tule enää kasvattaa nykyisestä.

PETRI NEITTAANMÄKI
yhteiskuntatieteiden maisteri ja ministerin erityisavustaja (kesk.)
Jyväskylä

Lähetä palautetta kirjoitukseen täältä.